Ensinnäkin, hyvää joulua kaikille! :)
Belgiassa joulua vietetään 24.12 kuten Suomessakin - kokoonnutaan perheen kanssa, syödään jouluruokia, juodaan shamppanjaa ja avataan lahjat. Belgiassa jouluna syödään 'parhaimpia' ja kalleimpia ruokia, kuten hanhenmaksaa, lohta, jotkut syö ostereita, kastanjatahnaa (vai mikä onkaan), juodaan shamppanjaa ja tietysti syödään myös perinteisempiä ruokia kuten kalkkunaa ja perunoita. Jälkkäriksi on yleensä ns. joulukakkua, joka muistuttaa ehkä lähiten suomalaista kääretorttua muodoltaa, mutta on sisällöltään ja ulkonäöltään kyllä ihan erilainen eikä yhtään kuiva.
Meidän (muovi)kuusi.
Alkuruoka: lohitartar ja kylmäsavustettua lohta
Hirvee kuva, mutta anyway :D Pääruoka: perunamuusia, kastanjatahnaa/pyreetä, endiiviä, kalkkunaa, jotain toista liha/hanhenmaksamössöä ja karpalohilloa
Ja jälkiruoka, mun lemppari osa namnam.
Jouluaattona hostisän puoli sukua, 30 ihmistä, tuli meille lounaalle ja illalla mentiin viettämään kunnon joulua hostäidin äidin luo, jonne tuli puolestaan hostäidin perhettä. Jouluaaton aamuna teki kyllä ihan hirveesti mieli riisipuuroa ja en oikein saanu joulufiilistä, koska mun jouluun kuuluu kyllä se riisipuuro ja Joulupukin kuuma linja! Lisäksi tuli vähän ikävä omaa perhettä, koska onhan joulu perhejuhla.. Illalla hostäidin äidin luona oli kuitenkin aivan mahtavaa - ne kaikki on tosi mukavia ja ottaa mut huomioon ja kaikki halus varmistaa, että mulla oli mukava joulu. Juotiin shamppanjaa, juteltiin koko ilta ranskaa (sanoin alle 5 lausetta englanniksi!) ja syötiin tosi hyvää ruokaa. Kaiken kaikkiaan tosi ihana joulu hih :) Lähden tästä kohta pikkuserkuille syömään suomalaista jouluruokaa ja 29.päivä vietetään vielä toista, tai oikeastaan kolmatta joulua, hostisän kaikkien lasten kanssa!
Sain hostvanhemmilta yhdet söpöt jouluvalot, jotka asettelin huoneeseeni yhden hyllyn päälle - me likey.
26. joulukuuta 2011
20. joulukuuta 2011
Hello stranger!
On ollut hieman hiljaisenpuoleista (taas), mutta nyt kun mun Belgia-aikaa on jäljellä enää noin 12 viikkoa (MIHIN KAIKKI AIKA ON KADONNUT?!) niin lupaan ja vannon ja I cross my heart and hope to die, että ryhdistäydyn ja alan oikein superpäivittäjäksi.
Aion kirjoittaa enemmän parista kuluneesta kuukaudesta, mutta nyt pikaisesti tärkeimpiä juttuja!
- Sain kun sainkin lähetettyä yliopistohakemuksen Skotlantiin marraskuussa. Torstaina pitää vielä mennä tekemään LNAT-testi Glasgow'n yliopistoa varten. Ilmottauduin myös varmuuden vuoksi Turun oikiksen valmennuskurssille. Odottelen innolla tuloksia Skotlannista, viimeistään maaliskuussa pitäisi kuulua kaikista viidestä yliopistosta joihin hain.
- Ostin synttärilahjarahoilla marraskuussa vihdoin uuden kameran. Kamera on samanmerkkinen kuin viimeksi, Canon IXUS 220, mutta vain hieman uudempi malli.
- Varasin kaverini Ellan kanssa matkan Roomaan tammikuulle - can't wait! Ja helmikuulle varasin lennot Skotlantiin :)
- Lähden Suomeen takaisin siis maaliskuun puolivälissä, enkä helmikuussa, joten 250 days in Belgium venyykin kuukaudella vielä. Oon nauttinut todella paljon mun ajasta täällä, vaikka alamäkiä ja vaikeuksiakin on ollut, enkä tosiaankaan vaihtais tätä aikaa mihinkään. Kuitenkin odotan jo innolla maaliskuuta ja Suomea ja kaikkia ihania ihmisiä siellä! Ja myöskin ruisleipää, hyvää hanavettä, pullaa, salmiakkia, kirjastoja, hyviä tv-ohjelmia... Jään kuitenkin kaipaamaan ihania uusia ystäviä täällä (onneksi moni on myös Suomesta), tätä perhettä ja koko maata.
Ja sitten viimeisimpiin Camillan seikkailuihin. Olin viime viikonloppuna la-su Amsterdamissa ystäväni Kiiran kanssa ja kuten yleensäkin niin eihän matka Camillan mukana suju koskaan ilman kommelluksia. Lähdettiin lauantai aamuna ja kierreltiin kaupungissa Kiiran kavereiden kanssa, jotka oli tullut sinne. Illalla oli tietysti suunnitelmissa juhlimista ja juhlien aloittelua hotellista, mutta koska kysymyksessä olin minä, ei ilta tai koko homma tietystikään mennyt ihan suunnitelmien mukaan.. Olin kaksi viikkoa sitten tosi pahassa mahataudissa ja kuumeessa, joka kuitenkin meni ohi, mutta heikko olo jatkui vielä viikon ja sitten reilu viikko sitten alkoi hirveä yskä. No, lauantaina päivällä aloin tuntea oloa jotenkin heikoksi kun käveltiin Amsterdamissa ja hotellilla olo oli jo ihan kamala. Mikäs siinä sitten kun alkaa oksentamaan alkuillasta kun muut pitää hauskaa ja itkeä taas kun sattuu niin paljon. Kuumekin siinä taas nousi ja voin sanoa, että mun olo oli ihan ka-ma-la. Kuten pari viikkoa sitten kun olin samanlailla kipeä. Kymmenen aikaan illasta olo oli jo niin karsea, että se alkoi jo pelottaa (varsinkin kun olin jo 2vko ollut enemmän tai vähemmän kipeänä) ja ei siinä sitten auttanut kuin tilata taksi ja kurvata Amsterdamin ensiapuun :DD Kuumetta oli semmoset 38.5 astetta, oksetti ja kuvotti ja jouduin odottamaan lääkäriä kolme tuskallista tuntia. Näytin niin kärsivältä, että kanssaodottelijakin kysyi multam, että voiko se jotenkin auttaa kun näytän niin pahalta haha. Pääsin sitten lääkärille, joka sanoi, että epäili keuhkokuumetta aluksi, mutta ei se sitä ainakaan vielä ollut. Lepoa ja särkylääkettä vaan ja jos sama jatkuu niin takas lääkäriin. Eli eikun taksilla hotellille nukkumaan kun kaverit bilettää hulluna jossain ja tulee aamuyöllä takas. No jaa, tuleehan noita. Mutta voin sanoa, että hieman otti päähän.
Viikonloppu oli kuitenkin ihan kiva, koska sain viettää aikaa Kiiran kanssa ja olin poissa lasten itkujen luota. Muistanpa ainakin ikuisesti toisen Amsterdamin reissuni.... Tässä muutamia kuvia, en tällä kertaa oikein jaksanu otella kuvia kun mulla on niitä elokuulta paljon. Laitan huomenna ne kesän kuvat sitten vaikka :)
Kiva omapose junassa avec Kiira.
Paras nuudelipaikka WOK TO WALK - saa ite valita nuudelit, täytteet ja kastikkeen. Jos ottaa wok to walk niin sen saa hienoon nuudelipakkaukseen. Omnom. Sori huono kuva..
Kummankaan naamat ei ollut ihan kauneinta kuvattavaa ja ulkonakin sato aina välillä niin ruoasta oli kivempi ottaa kuvia :) Voin suositella kahviltaa Coffee@last ja sieltä omena-kaneli muffinssia!
Nammm.
Siis toi on kyllä pähein ja kolein ja siistein ja paras matkamuisto, mitä voi Amsterdamista olla.... Jos joku ei siis tajunnut, niin sairaalaranneke :D
Niin ja viime perjantaina täällä satoi lunta ensimmäisen kerran! Oli kivaaaa paitsi, että Belgiahan menee aika sekasin lumesta kun eihän talvirenkaatkaan ole täällä pakolliset eikä aurauskalustoa tunneta.. Voitte vaan sitten kuvitella kun yhdistetään hullut belgialaiset kuskit ja kesärenkaat! Jos lunta tulee vähääkään enemmän niin koulut suljetaan, liikenne ei toimi ja ihmiset pysyy vaan turvallisesti omissa kodeissaan. Naurettavaa sanon minä. Kuvista ei tullut mitään maailman parhaita, mutta eipä se haittaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)